Jatketaan esittelykierrosta:

 

Mari Heinonen esittäytyy.  

Olen ehtinyt kokeilla hevoshomma monin eri tavoin. Nuorena tyttönä ratsastin pääasiassa ravureilla kotona ja heti kun mahdollista, suoritin ravikortin. Jonkun verran pääsin myös kisaamaan seurakisoissa ratsupuolella esteitä. Opiskelun myötä mukaan tuli hevosten hoitopuoli, kuitenkaan ei ihan vahvasti ammatiksi asti. Myönnetään, että siat voittivat, uskokaa tai älkää! Suurimman osan aikaa hevoset ovat olleet leppoisa harrastus, ei tavoitteita, vaan paremminkin maastossa nauttimista ja rentoutumista. Lännenratsastus on avannut viime vuosina uusia, kiinnostavia asioita hevoselämääni. Powerissa olen oppinut lännenratsastuksesta paljon ja hallituksen myötä olen oppinut myös organisoimaan kisojen puffettia.

 

--------------------------------------------------------------------------------------------------

Taina Nyström, hallituksen sihteeri vuodesta 2007

Entinen ravi-ihminen sai pureman lännenratsastukseen vuonna 2006 Marja Siirtolan avustuksella. Tämä homma aloitettiin ratsuponi Pinewood Katinkalla, Marjan valmennuksessa. Kun koukkuun sitten jäätiin, niin eikös talliin sitten ravurin lisäksi tullut myös yksi paint ja yksi ”jenkkituliainen” quarter. Tällä hetkellä asustelemme jo täällä saaristossa, jonne pikkuhiljaa rakennamme tallia sekä kenttää. 

Hevoshommat ovatkin nykyään niin harrastuksena kuin työnä. Kotona hevosia on ollut jo reilut 10 vuotta. Powerissa olen ollut hallituksessa alusta lähtien sihteerinä ja rahastonhoitajana. Power on antanut minulle paljon uusia tuttavuuksia sekä laajempaa pohjaa hevostoiminnalle, enää ei tarvitse mennä yksin puskaratsastajana, kyllä yhdessä on mukavampi harrastaa.

Kisattukin on aina silloin tällöin ja sitä jatkamme tänä vuonna ehkä vähän ahkerammin. Valmennuksissa olen pyrkinyt käymään suht ´säännöllisesti, aina kun vain aikataulu on siihen antanut periksi. 

Toivotan omasta puolesta kaikille hevosihmisille, etenkin Powerilaisille hyvää kevättä!
Kyllä nämä lumet kohta sulavat pois.

Taina ja Annie

 
 

 ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 
 Hei kaikki konikärpäsen puremaa sairastavat!
 
 
Olen Petra Vuori, Powerin hallituksen jäsen, seuran jäsensihteeri, kilpailujohtajanakin nähty +40 v nainen.
Hevosteluni aloitin 7 vuotiaana Rovaniemellä Pöykkölässä, ratsunani oli pienelle tytölle järisyttävän suuri kimo Podolak - se aito, ja alkuperäinen Valio jogurtin mainoksessa esiintynyt hevonen. Muutettuani takaisin Helsinkiin jatkoin harrastusta russ-ponien seurassa Jokelassa Marketta Nyqvistin siittolassa, siellä sain tutustua aitoon hevosmiestaitoon, perstuntumalla ratsastamiseen ja kavioeläinten hyvään kohteluun.
Ensimmäinen ammattini oli unelman toteutuminen, minusta tuli 1988 virallisesti Ypäjältä valmistunut hevostenhoitaja ja vuonna -89 kengitysseppä, jolloin me ensimmäiset valmistuneet naiskengittäjät saimme todistuksemme.
Monen tallin ja monen hevosen kautta pääsin viimein oikean lajin pariin - kiitos Mäntsälään muuton ja Marja Siirtolan tapaamisen työpaikallamme Arabiassa.
Kisaaminen ei ole koskaan ollut minun juttuni, ei sen jälkeen kun luokanvalvojani ala-asteella pakotti mukaan kaikkiin kilpailuihin mihin vain kynnelle kykeni. Inhoan kilpailemista, mutta mukana olo on kivaa. Siksi toiminkin enemmän takapiruna kuin estraadilla.
 
Tässä yhteydessä haluankin kiittää seuramme muita "takapiruja", mm. Päivi ja Riikka teitte taas viime vuoden kisojen eteen niin hyvää työtä, että Ameriikan Kirjavien Hevosten Seurasta (APHA) lähetettiin minulle kehukirje!
Kehuja ansaitsevat kaikki Powerin apuna kisoja ja tapahtumia järjestäneet henkilöt.
Hyvässä porukassa on kiva tehdä töitä.
We are the POWER!
 
Petra Vuori

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Anssi Valkonen

Hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja kaudella 2010.

Olen reilu kolmikymppinen hevosmies. Hevosten kanssa olen touhunnut koko pienen ikäni vaikka tuossa puolessa välissä elämän taivaltani vannoin, että ei hevosia enää koskaan. Vaimon kannustuksesta en sitten ”halunnutkaan” pysytellä erossa tallilta ja nyt hevoset kuuluvat joka päiväiseen elämään työni puolesta. Olen toiminut päätoimisena kengitysseppänä vuodesta 2003 ja samana vuonna suoritin ammattitutkinnon.

Kotona meillä on muutama hepo ja vaimo jotka taitavat lännen ratsastuksen saloja ja itse olen satunnainen ratsastaja (lähinnä nätteinä kesäpäivinä). Ja meillä on myös  pari poikaa, joita ei tallilla juuri näy. Muita karvakorvia sitten vaihteleva määrä.

Seuran hommissa olen ollu lähinnä kilpailuissa seppänä ja siinä sivussa touhunnu siellä missä apuja on tarvittu. Nyt sitten katselen ja opettelen asioita täältä hallituksen riveistä. Olen ylpeä Pro Western Riding ry:n jäsen!

Omalta osaltani haluan kiittää nykyisiä jäseniä ja toivottaa uudet tervetulleeksi!

www.toscatila

 

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Puheenjohtaja kaudella 2010.

 

Marja Siirtola

Tulin valituksi Pro Western Riding ry:n puheenjohtajaksi syyskokouksessa 29.11.2009.

Otin pestin vastaan mielelläni. POWERin ohjaimiin on helppo tulla Juha Pölösen vahvan puheenjohtajakauden jälkeen.

Kuka minä sitten olen?

Tavallinen lännenratsastukseen hurahtanut täti-ihminen etelä-Suomesta, joka haluaa sitoutua POWERin tavoitteisiin sekä SRL:n arvoihin.


Yhdistyksen tarkoituksena on:
- edistää ja kehittää lännenratsastusta
- kohottaa jäsentensä ratsastustaitoa ja hevosen käsittelytaitoja,
- lisätä lännenratsastuksen tietoutta ja taitoutta ja
- laajentaa lännenratsastuksen harrastajien piiriä.


POWER on myös Suomen Ratsastajainliiton jäsen, jonka arvot ovat

-Ihminen

-Hevosen hyvinvointi

-Yhteistyö

 

Yhdistyksemme ními Pro Western Riding ry aiheutti aikanaan paljonkin keskustelua. Sittemmin nimi on kuitenkin osoittautunut erinomaiseksi.  Toivotankin tervetulleeksi joukkoomme kaikki Pro tai Non Pro jäsenet. Tehdään yhdessä vuodesta 2010 ikimuistoinen.

 

 

Pj.

Marja Siirtola

www.hyvantuulentalli.net